sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

One night Tramping trip

   Kuulumisia! Mulla on enää kolme viikkoa koulua + 2 viikon loma ja sitten palaankin jo Suomeen. Tuntuu että lähtö on vielä tosi kaukana, mutta sittenkun koitan tehä suunnitelmia tajuun että kaikki mun viikonloput onkin jo täynnä. Ensviikolla alkaa siis loma ja vietän ensimmäiset 5 päivää Uuden-Seelannin pohjoisimmassa osassa. Siitä sitten pari päivää ja meen kaverin kanssa niiden metsästysmökille pariksi yöksi. Ja siiiitä sitten vielä teen ehkäpä retken Waipukurauhun ja sitten mulla on enää yksi kokonainen viikonloppu ennen lähtöä, jonka vietän patikoimassa. Wohooo! suunnitelmat on kyllä ihan loistavia ja ne kyllä valita
 
   Mä pääsin viimeinkin patikoimaan!! Ihanaa näin 9 kuukauden odotuksen jälkeen. Meidän patikointi retki oli siis la-su, ja sen järjesti koulun tramping group. Sääksi oltiin luvattu kaatosadetta, mutta meijän kahenpäivän patikoimis sää oli kyllä aika mahtava. Ei satanut, eikä paistanut.

                                                        Lauantai.
Lähdettiin aamu 11 aikaan Mount Holdsworth:in telttailu alueelta kapuamaan Rocky lookout:lle. Se oli sellanen mukava yli tunnin kävely ylämäkeä rinkan kanssa. Kyllä se alku innostus alkoi jo vähän laskemaan kun hikoili silmät päästä ja tuntui että ei henkeä saa. Rocky lookout:illa pidettiin pieni hengähdystauko ja sitten meijän ryhmäläiset jakaantu niin että mä ja Alena käveltiin häntä päässä ohjaajien kanssa. Ekan päivän kävely oli enimmikseen loivia, pitkiä ylämäkiä ja sitten jyrkkiä pitkiä alamäkia. Molemmat  aika uuvuttavia. Nautin kyllä joka hetkestä vaikka välillä mietin että mihin mä oon lähtenyt mukaan. Kävely kaiken kaikkiaan kesti noi 6 tuntia, jonka aikana kuultiin hirvien huutoja, ylititettiin monia riippusiltoja ja ihailtiin maisemia. Saavuttiin 5 aikaan meijän  mökille, jossa yöpyi muita vaeltajia ja myös metsästäjiä. Vietetiin pari tuntia Alenan kanssa joella peseytymässä ja nautittiin maisemasta. Kun ilta hämärtyi istuskeltiin nuotion ääressä ja katseltiin tähtitaivasta (en oo koskaan nähny niin paljon tähtiä.) Vietettiin kans aikaa joella, jossa näin ekaa kertaa elämässäni opossumin! Meijän mökissä palo koko illan ihana kynttilä- ja takkatulen valo, joten kyllä iltapalan jälkeen uni maittoi mukavasti.


                                                       Sunnuntai
Heräsin ennen seitsemää ja rupesin suoraan valmistautumaan lähtemiseen. Mulla oli aika mukava uneton yö, kun ei ollut tyynyä ja koira ulisi ikkunan vieressä. Aamupalan ja pakkailun jälkeen lähettiin kävelemään meijän määränpäähän: Waiohine Gorge. Tänä päivänä käveltiin kaikki yhdessä jonossa. Alotettiin ylittämällä iso pelto alue, joka oli kyllä ihan uskomottamon näköinen! Sitten käveltiin osa matkasta joen vieressä ja osa käveltiin keskellä metsää. Me jopa eksyttiin jonka takia käveltiin noin 20 minuuttia jyrkkää pusikkomaista ylämäkeä ylös ja sitten joudutiin kavuta sieltä alas takaisin tielle. Mulle sanottiin että sunnuntain kävely ois paljon helpompi kuin lauantain, mutta oon kyllä iha eri mieltä. Meijän ''tie'' oli pieni ohut polku, joka kipusi tosi korkeelle ja jouduttiin lähes kiipeämään ( välillä jouduttiinkin). Sitten välillä oli taas ihanaa tasaista polkua jonka vieressä oli hurja pudotus alas ja sitten taas alas jyrkkää polkua jonka päällysti märät lehdet ja puunjuuret. Tätä jatkui meijän koko 4-5 tunnin kävely. Vaikka tie oli tosi haastava, nautin kyllä joka hetkestä, koska pystyin haastamaan itteni ja huomasin että osaan olla vahva kun sitä vaaditaan.
           Kun päästiin Waiohine Gorge:lle, huomattiin, että meijän koulukyyti on myöhässä. Muut oli lähteny jo kotiin kun mä, Alena, pari muuta opiskelijaa ja pari opettajaa jouduttiin kävelemään noin 4 kilometriä hakemaan signaalia. Huhhuh...Sen jälkeen oli kyllä ihana päästä kotiin suihkuun ja rentouttamaan lihaksia.

video: video otettiin Alenan goprolla. Videossa kaikki näyttää helpolta ja kivalta, mutta ei voitu pitää kameroita samalla kun kiivettiin ;)


   




Rocky lookout

@Alena

@Alena






aamu maisema







@Alena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti