keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Rocky lookout

Ihanaihana päivä! Koulun jälkeen mentiin Mount Holdsworthille  (noin 20 minuutin ajomatkan päähän) Alenan ja parin muun koulutoverin kanssa. Rocky lookout:tille kävelessä tie on jyrkkä ja kivinen, mutta kyllä se maisema on sen arvoinen. Täydellinen sää ja ihana päivä, jos jätetään pois ampiaisen pistoa ja kuolmen tunne.

















hugging the mother nature


tiistai 29. maaliskuuta 2016

Oriental bay & Weta Cave




















     Kuulumisia! Täällä on alkanut virallisesti syksy, mutta vielä mä täällä shortseissa vetelen ja rusketun. Oon käynyt koulua normaalisti ja viikonloput oon levänny ja viettäny aikaa hostperheen kanssa kotona Cartertonissa. Mulla on enään alle 50 päivää jäljellä ja alkaa jotenki tuntuu oudolta, että lähteminen lähestyy, kun justhan mä tänne tulin.
   Mulla oli just ihana perjantaista tänään tiistaihin asti pääsiäisloma, jollon sain pötkötellä auringossa. Päätettiin Kotomin ja Alenan kanssa tehä pieni retki ennenku koulut alkaa. Otettiin juna Wellingtoniin, josta bussilla jatkettiin Oriental bay:lle. Siellä vietettiin ihana piknik ja kahlailtiin meressä. Jatkettiin meijän  retkeä suunnistamalla bussipysäkille ja sieltä Wellingtonin toiseen päähän Weta Cave:hin. Oon ollut aijemmin Weta Cave:ssa mutta tänään mulla oli paljon enemmän aikaa katella ympärille ja ottaa kuvia. Ennenku meijän juna lähti takaisin Cartertoniin, päätettiin vielä kävellä Wellingtonin satamassa, samalla kun aurinko porotti. Unohtuu helposti että täällä ollaan menossa talvea kohti.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

School trip to Castlepoint!

Tehtiin maantiedon päiväretki yhelle Uuden-Seelannin kauneimmalle rannalle. Castlepoint sijaitsee noin 1,5 ajomatkan päässä Mastertonista. Päivän aikana käveltiin, kuvailtiin, uitiin, istuskeltiin ja paahduttiin 30 asteen auringossa. Kyllä me vähän sitä maantietoakin tehtiin..





















lauantai 5. maaliskuuta 2016

My Weekend

                                                             Friday: Golden Shears

       Mentiin ennen koulun alkua katsomaan Mastertonin perinteistä lampaiden keritsemis kilpailua.




Saturday: Shopping in Wellington

Päätettiin Alenan kanssa näyttää vähän Wellingtonia uudelle japanilaiselle hostsiskolle, Kotomille. Koska oli lauantai meijän piti ottaa aamujuna (8:05) ja tulla iltajunalla takasin (18:55).
 Siinä ajassa tuli paljon käveltyä, shoppailtua ja syötyä. Ihanin kauppa mitä suosittelen kaikille teen rakastajille on Wellingtonissa sijaitseva T2- kauppa, jossa on moniamonia eri teetä ja saat maistaa mitä vaan makua haluat! Toinen kauppa mitä rakastan Wellingtonissa on saippuakaupppa, jossa on kaikenmaailman erillaisia saippuoita ja kylpy pommeja. Muita vaatekauppoja mitä rakastan on Valley girl, Glassons ja Cotton on. 












Sunday: New family member

Tänään mun hostperheesee saapu uusi perheenjäsen! Pieni perhoskoiran pentu, Poppi. (Hostäiti eka nimes sen Poppy, mutta tykkäs enemmän mun versiosta XD) Vaikka oli sen eka päivä tässä perheessä se jo leikki, peuhas nurmella ja nukahti keskelle keittön lattiaa.