tiistai 29. joulukuuta 2015

A day trip to The valley of the dead, seal watching & lighthouse lookout

Ihana päiväretki taas! Tällä kertaa ajettiin eteläänpäin kauniin viinikylän läpi rannikolle. Pysähdeltiin matkalla ottamaan kuvia näköalapaikoilta. Eka pysähdys oli noin 1,5 tunnin matkan päässä kotoa. Putangirua Pinnacles, joka alemapana kuvissa näkyy. Karun kaunis kivikkoinen 2 tunnin kävely. Paikka on tunnettuna myös Taru sormuesten herrasta The valley of the dead. Kävellessä oli kuuuuma! Aurinko paistoi ja tuskin tuuli ollenkaan. Palattiin pitkän kävelyn jälkeen takaisin autolle ja jatkettiin matkaa rannikkoa myöten. Pysähdyttiin kivikkoiselle paikalle tuijottamaan hylkeitä ja niiden poikasia. Päivän kohokohtana oli vielä viimeinen pysähdys majakan juurelle, jonne kavuttiin 256 porrasta. Näköala oli aivan upea! Kaukana merellä näkyi etelä-saaren vuoret harmaana hahmona. Tänään koin uskomatonta onnea, siitä että oon saanu mahollisuuden lähteä vaihtoon. Välillä tylsistyneenä kotona unohtaa missä oon, mutta tälläset päivät aina muistuttaa kuinka kaunista täällä on, ja nämäkin nähtävyydet vain alle 2 tunnin matkan päässä!



Matkatoverit:  hostisä, Alena ja hostisän poika Alexander



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti