''Don't cry because it's over, smile because it happened''
I truly had an awesome exchange year in New Zealand. I did lots of cool new stuff and met new people. I made a second home here and friendships that will last a life time. I always knew that I have to go back to Finland, but I also knew that leaving is going to be really really hard. I'm happy that I'm crying this much because it shows me how much I truly loved this place. Now I have pile of happy and amazing memories that I'll take back with me to my homecountry.
This is not a goodbye,, well it is, but not for long. I'm happy to go home, but the fact that I'm not going to see you guys every day, is killing me. I'm coming back, and when I do it's going to be another adventure. I am soo greatful of my exchange and I love all the people who shared this journey with me. I love my life. Thank you
perjantai 13. toukokuuta 2016
Final week
Huhhuh mikä viikko takana! Lähen siis tässä sunnuntaina Uudesta-Seelannista, mutta jo huomenna/tänään eli lauantaina joudun hyvätelemään kaverit ja isäntäperheen. Mulla ei oo varmaa koskaan ollu näin rankkaa. Lähteminen ahistaa tosi paljon, koska en tuu näkemään näitä ihania ihmisiä pitkiin aikoihin ja tiiän että kohta oon kotona Suomessa ja aika varmati tuun ikävöimään Uutta-Seelantia. Oon valvonu nyt tällä viikolla joka ilta yli 12, vaikka mulla on vielä koulua. Valvomisen syynä on ollu enimikseen myöhäiset illat kavereiden kanssa ja sitten kotona kasautuvat pakkauspuuhat. Oon joutunu hyvästelemään jo monia kavereita ja läheisiä, mikä on siis ihan kauheeta. En oo koskaan pitäny hyvästeistä ja se että ne tulee yksi kerrallaa on ihan kauheeta. En oo oikee pystynyt rentoutumaan tällä viikolla. Koko ajan vastoin tahtoa on lähteminen mielessä ja se että pitäs pakata. Se vei kans jotenki ruokahalun.
.
Tänään oli mun viiminen päivä Wairarapa College:ssa. Päivä oli täynnä surua mutta myös iloa. Kiertelin koulua mun ison Uusi-Seelanti lipun kanssa ja pyysin ihmisiä kirjottamaan siihen jotakin. Pidin kans puheen mun vuosiluokalle noin 30 minuutin varotusajalla. Mulla oli tosi rakastettu olo, kun ihmiset joihin en ole paljon tutustunut, tulee juttelemaan ja hyvästelemään. Päivä oli täynnä iloa ja naurua ja nautin joka ikisestä sekunnista, mutta kyllä sitä suruakin oli. Hyvästelin monia ihmisiä tänään. Ihmisiä joihin oon tutustunut 10 kuukauden aikana ja jotka on ollu mulle niin läheisiä. En voi vieläkää ymmärtää että lähen näin pian ja en nää näitä ihmisiä joka päivä. Hyvästelin tänään paljon opettajia ja koulukavereita,mutta pahin oli kyllä Alena. Se lähti koulun jälkeen bussilla pois ja iski kyllä niin tyhjyyden olo. Henkilö jonka kanssa oon jakanu huoneen 10 kuukauden ajan on yhtäkkiä poissa. Se on jännä tunne ku itkee ja nauraa samaa aikaa, ja sitä tää mun vika päivä oli täynnä.
Tänään esiinnyin meijän koulun kuoron kanssa koulujen välisesässä kuoro tilaisuudessa, joka järjestettiin meijän koululla k. Siinä meni koko ilta, mutta näin jälleen mun kavereita ennen huomista ja sain tilaisuuden vaan rentoutua hetkeks ja olla ajattelematta lähtöä. Paitsi että ne päätti antaa mulle kukkakimpun koko yleisön eessä joka tottakai sai mut purskahtamaan itkuun.
Vaikka oon ihan kauhuissaa huomisista hyvästelyistä, koitan aatella jotenkin positiivisesti. Mä oon pian taas koti suomessa saunomassa ja nauttimassa kesästä. Ja vaikka itkenkin sen takia että en tuu näkemään näitä joka päivä, tiiän että huomiset hyvästelyt ei oo ikuiseksi. Päätin että todellakin matkustan opintojen jälkeen Uuteen-Seelantiin, heti kun saan vain rahaa. Ilmainen sijoitus säästää kyllä kivasti rahaa.
.
Tänään oli mun viiminen päivä Wairarapa College:ssa. Päivä oli täynnä surua mutta myös iloa. Kiertelin koulua mun ison Uusi-Seelanti lipun kanssa ja pyysin ihmisiä kirjottamaan siihen jotakin. Pidin kans puheen mun vuosiluokalle noin 30 minuutin varotusajalla. Mulla oli tosi rakastettu olo, kun ihmiset joihin en ole paljon tutustunut, tulee juttelemaan ja hyvästelemään. Päivä oli täynnä iloa ja naurua ja nautin joka ikisestä sekunnista, mutta kyllä sitä suruakin oli. Hyvästelin monia ihmisiä tänään. Ihmisiä joihin oon tutustunut 10 kuukauden aikana ja jotka on ollu mulle niin läheisiä. En voi vieläkää ymmärtää että lähen näin pian ja en nää näitä ihmisiä joka päivä. Hyvästelin tänään paljon opettajia ja koulukavereita,mutta pahin oli kyllä Alena. Se lähti koulun jälkeen bussilla pois ja iski kyllä niin tyhjyyden olo. Henkilö jonka kanssa oon jakanu huoneen 10 kuukauden ajan on yhtäkkiä poissa. Se on jännä tunne ku itkee ja nauraa samaa aikaa, ja sitä tää mun vika päivä oli täynnä.
Tänään esiinnyin meijän koulun kuoron kanssa koulujen välisesässä kuoro tilaisuudessa, joka järjestettiin meijän koululla k. Siinä meni koko ilta, mutta näin jälleen mun kavereita ennen huomista ja sain tilaisuuden vaan rentoutua hetkeks ja olla ajattelematta lähtöä. Paitsi että ne päätti antaa mulle kukkakimpun koko yleisön eessä joka tottakai sai mut purskahtamaan itkuun.
Vaikka oon ihan kauhuissaa huomisista hyvästelyistä, koitan aatella jotenkin positiivisesti. Mä oon pian taas koti suomessa saunomassa ja nauttimassa kesästä. Ja vaikka itkenkin sen takia että en tuu näkemään näitä joka päivä, tiiän että huomiset hyvästelyt ei oo ikuiseksi. Päätin että todellakin matkustan opintojen jälkeen Uuteen-Seelantiin, heti kun saan vain rahaa. Ilmainen sijoitus säästää kyllä kivasti rahaa.
  |
| last dinner |
 |
| Waicol year 13 |
 |
| syksy on täällä! |
 |
| thank you Waicol! |
 |
| Lols & Els |
 |
| Laurenin perhe <3 |
 |
| Thank you all so much! |
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
What kiwi's think about Finland
Kiertelin koulussa kameran kanssa ja kyselin ihmisiltä niiden ajatuksia Suomesta :)
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Hunting trip
Ja taas sitä mentiin! Tää retki oli vähän eri maisemissa kuin Bay of Islands- kiertua. Vietin Laurenin, sen iskän ja kavereiden kanssa kaksi yötä luonnon helmassa metsästämässä. Matkassa oli mukana myös 6 metsästyskoiraa.
Mä en mitenkään erityisemmin metsästästämisestä pidä, mutta otin sen enemmänkin kokemuksena jota ei tartte enää tulevaisuudessa kokea. Nautin maisemista ja mukavista koko päivän kävely/juoksu/ajo hetkistä metsissä. On kyllä pakko myöntää että oli kyllä aika mielenkiintoinen seikkailu. Yövyttiin viiden hengen porukalla pienessä pienessä mökissä, jossa oli neljä sänkyä, keittiö ja ulkohuussi. Mä ja Lauren jouduttiin jakamaan yhen hengen patja, joten oli kamppailua tilasta joka yö. Herättiin molemmat aamut aikaisin ja lähdettiin suoraan metsään etsimään jälkiä villisioista. Maasto oli aika vaikeaa kulkea, kun oli ylä-ja alamäkiä, liukkaita kiviä-ja lehtiä, mutta kyllä siitä hengissä selvittiin.
 |
| söpö |
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Northland tour
Tehtiin Alenan kanssa 5 päivän kestoinen retki pohjosimaan osioon koko maata. Alotettiin meijän matka Mastertonista, josta bussilla reissattiin koko pohjoissaaren halki Auklantiin asti. 11 tuntia istuskelua oli kyllä puuduttavaa, mutta samalla nähtiin ihana mount Ruapehu ja Mount Ngauruhoe, jotka toi muistoja mieleen aijemmilta retkiltä.
Ensimmäinen yö nukuttiin meidän järjestön tontilla, noin 40 minuutin matkan päästä Auklantissa. Tontti sijaitsi kaukana maalla, joten pitkän bussimatkan jälkeen oli ihana päästä nuotion äärelle tuijottamaan tähtitaivasta.
Seuraavana päivänä (lauantaina) aloitettiin meijän matka 8 muun vaihtarin kanssa. Meidän ryhmässä oli kaikenkaikkiaan 6 saksalaista, 2 japanilaista, 1 brasilialainen ja minä ainoana suomalaisena. Ensimmäinen päivä oli sateinen, mutta se ei meitä paljoa haitannut. Istuttiin meidän pienessä pakettiautossa kuunnellen musiikkia, samalla kun sade hakkasi ikkunoita. Päivän aikana nähtiin pieniä kyliä, lampaita ja sateenkaaria. Pysähdyttiin ihailemaan Whangarei vesiputouksia, luolaa täynnä kiiltomatoja ja pulahdettiin myös haisevaan mutakylpylään. Näitä mutakylpyjä käytti aikoinaan maori sotilaat ,jotka rentoutu siellä sodan jälkeen. Kylpylä sijaitsi kauempana maalla, joten suihkua ei ollut tavoitettavissa. Se haju oli sellainen mielenkiintoinen mätä kananmuna, joka tarttui sitten ihoon ja bikineihin. Me kaikki sitten haistiin koko loppumatka meidän majoitukselle asti. Onneksi meidän majoitus sijaitsi aivan meren vieressä, joten päästiin pulahtamaan raikastavalle yöuinnille.
Meidän sunnuntai alkoi aikaisin. Syötiin aamupala ja katsottiin auringonnousua rannalta. Matka jatkui pohjoseen, oikeastaan koko maan pohjosimpaan paikkaan mihin voi päästä. Ennen sitä pysähdyttiin dyyneille surffaamaan hiekassa. Se oli eka kerta kun sitä kokeilin, joten oli aika pelottavaa mennä pää edellä rinnettä alas. Cape Reinga oli toisen pysädyksen nimi. Sää oli koko päivän ollut epävakaa. 20 minuutin aikana satoi, paistoi ja taas satoi, mutta kun päästiin Cape Reingalle, pilvet siirtyi ja aurinko tuli esiin. Oli tosi mahtavaa päästä koko maan pohjosimpaan kolkkaan ja heilutella suomen lippua. Maisemat oli myös ihan huikeat.
Matkalla meidän toiseen majoitukseen, Pahiaan, pysähdyttiin monille rannoille kuten white sand beach & 90 mile beach. Pimeys saapui nopeasti ja pitkän reissun jälkeen oli ihana päästä pesemään jalat hiekasta ja nauttimaan pehmeästä sängystä.
Herättiin jälleen aikaisin. Tänään päivä vietettiin Pahiassa, pienessä kylässä pohjosessa. Aloiettiin tekemällä noin 4 tunnin risteily kuuluisille bay of islands:teille. Oli aivan uskomaton kokemus!!!Turkoosi vesi ja avomeri edessä. Nähtiin rantoja ja vihreitä saaria. Delfiinitkin tuli meitä morjestamaan. Meidän laiva ajo kalliossa olevan aukon läpi, jonka jälkeen pysähdyttiin noin tunniksi pienelle autiolle saarelle. Jotkut snorklasi ja ui, mutta me päätettiin kävellä kukkulalle katselemaan maisemia. Loppu matka leikittiin titanicia laivan keulapäässä, samalla kun delfiinit hyppi meidän edessä.
Risteilyn jälkeen oli ihana päästä rentoutumaan Pahian rantakahviloihin, ennenkuin jatkettiin meidän automatkaa etelään. Taas nähtiin lukuisia rantoja, joihin päästiin tallustelemaan. Illalla kun oltiin päästy majoittumaan meidän viimiseen yöpaikkaan, ajettiin läheiselle rannalle joss uitiin auringonlaskussa ja hypittiin kallioilta alas.
Meidän viiminen päivä meni nopeasti ajellessa takaisin Auklantiin. Viimisten rantojen jälkeen, sanoin hyvästit Uuden-Seelannin rannoille, koska en niitä mahdollisesti tuu enään näkemään..
Mut ja Alena jätettiin Auklantin lentokentälle, josta lennettiin takaisin etelään Wellingtoniin. En pidä yhtään lentämisestä ,mutta kauniit vuoristo maisemat sai mut rentoutumaan.
Ensimmäinen yö nukuttiin meidän järjestön tontilla, noin 40 minuutin matkan päästä Auklantissa. Tontti sijaitsi kaukana maalla, joten pitkän bussimatkan jälkeen oli ihana päästä nuotion äärelle tuijottamaan tähtitaivasta.
Seuraavana päivänä (lauantaina) aloitettiin meijän matka 8 muun vaihtarin kanssa. Meidän ryhmässä oli kaikenkaikkiaan 6 saksalaista, 2 japanilaista, 1 brasilialainen ja minä ainoana suomalaisena. Ensimmäinen päivä oli sateinen, mutta se ei meitä paljoa haitannut. Istuttiin meidän pienessä pakettiautossa kuunnellen musiikkia, samalla kun sade hakkasi ikkunoita. Päivän aikana nähtiin pieniä kyliä, lampaita ja sateenkaaria. Pysähdyttiin ihailemaan Whangarei vesiputouksia, luolaa täynnä kiiltomatoja ja pulahdettiin myös haisevaan mutakylpylään. Näitä mutakylpyjä käytti aikoinaan maori sotilaat ,jotka rentoutu siellä sodan jälkeen. Kylpylä sijaitsi kauempana maalla, joten suihkua ei ollut tavoitettavissa. Se haju oli sellainen mielenkiintoinen mätä kananmuna, joka tarttui sitten ihoon ja bikineihin. Me kaikki sitten haistiin koko loppumatka meidän majoitukselle asti. Onneksi meidän majoitus sijaitsi aivan meren vieressä, joten päästiin pulahtamaan raikastavalle yöuinnille.
Meidän sunnuntai alkoi aikaisin. Syötiin aamupala ja katsottiin auringonnousua rannalta. Matka jatkui pohjoseen, oikeastaan koko maan pohjosimpaan paikkaan mihin voi päästä. Ennen sitä pysähdyttiin dyyneille surffaamaan hiekassa. Se oli eka kerta kun sitä kokeilin, joten oli aika pelottavaa mennä pää edellä rinnettä alas. Cape Reinga oli toisen pysädyksen nimi. Sää oli koko päivän ollut epävakaa. 20 minuutin aikana satoi, paistoi ja taas satoi, mutta kun päästiin Cape Reingalle, pilvet siirtyi ja aurinko tuli esiin. Oli tosi mahtavaa päästä koko maan pohjosimpaan kolkkaan ja heilutella suomen lippua. Maisemat oli myös ihan huikeat.
Matkalla meidän toiseen majoitukseen, Pahiaan, pysähdyttiin monille rannoille kuten white sand beach & 90 mile beach. Pimeys saapui nopeasti ja pitkän reissun jälkeen oli ihana päästä pesemään jalat hiekasta ja nauttimaan pehmeästä sängystä.
Herättiin jälleen aikaisin. Tänään päivä vietettiin Pahiassa, pienessä kylässä pohjosessa. Aloiettiin tekemällä noin 4 tunnin risteily kuuluisille bay of islands:teille. Oli aivan uskomaton kokemus!!!Turkoosi vesi ja avomeri edessä. Nähtiin rantoja ja vihreitä saaria. Delfiinitkin tuli meitä morjestamaan. Meidän laiva ajo kalliossa olevan aukon läpi, jonka jälkeen pysähdyttiin noin tunniksi pienelle autiolle saarelle. Jotkut snorklasi ja ui, mutta me päätettiin kävellä kukkulalle katselemaan maisemia. Loppu matka leikittiin titanicia laivan keulapäässä, samalla kun delfiinit hyppi meidän edessä.
Risteilyn jälkeen oli ihana päästä rentoutumaan Pahian rantakahviloihin, ennenkuin jatkettiin meidän automatkaa etelään. Taas nähtiin lukuisia rantoja, joihin päästiin tallustelemaan. Illalla kun oltiin päästy majoittumaan meidän viimiseen yöpaikkaan, ajettiin läheiselle rannalle joss uitiin auringonlaskussa ja hypittiin kallioilta alas.
Meidän viiminen päivä meni nopeasti ajellessa takaisin Auklantiin. Viimisten rantojen jälkeen, sanoin hyvästit Uuden-Seelannin rannoille, koska en niitä mahdollisesti tuu enään näkemään..
Mut ja Alena jätettiin Auklantin lentokentälle, josta lennettiin takaisin etelään Wellingtoniin. En pidä yhtään lentämisestä ,mutta kauniit vuoristo maisemat sai mut rentoutumaan.
 |
| Mount Ruapehu |
 |
| Mount Ngauruhoe |
 |
| Whangarei falls |
 |
| Cape Reinga |
 |
| On top of New Zealand |
 |
| White sand beach |
 |
| Hole in the rock |
torstai 14. huhtikuuta 2016
Miltä tuntuu lähteä?
Mulla on tänään enään tasan kuukausi aikaa mun vaihdosta. 9/10 on nyt käyty ja alkaa jo vähän ahdistaa pakkaaminen ja hyvästely, vaikka vielä tässä on 30 päivää aikaa.
Mun vaihto on ollut kyllä yks tosi uskomaton kokemus ja tuun kyllä muistaa sen koko elämäni, mutta jotenkin tää koko 10 kuukautta on tuntunut kuin unelta. Sittenkun oon takas Suomessa niin ''herään'' todellisuuteen. Se unen tunne johtuu jotenkin siitä että en oo vieläkään tajunnu että tää on se mun kauan odotettu vaihtovuosi ja että mä oon täällä kaukana Uudessa-Seelannissa.
Mua vähän jännittää lähteä, mutta samalla oon niin innoissani. En malta oottaa että pääsen taas saunomaan ja syömään ruisleipää. Kaipaan tosi kovasti sitä suomalaista kulttuuria ja huumoria. Kaipaan sitä etten mä oo se 'vaihtari Suomesta' ja että saan vaan olla mä ja että mua kohdellaan muunakin kuin vain ulkomaalaisena. Vaikka mua kohdellaan kuin ulkomaalaista ja välillä aksentille naureskellaan, tunnen silti tosi kotosalta täällä ja tää tuntuu ihanku oisin eläny täällä paljon kauemmin. Mulle on syntynyt täällä se toinen elämä ja arki johon oon 10 kuukauden aikana totutellut ja yhtäkkiä lähen taas pois, joudun hyvästelemään ja lentämään toiselle puolelle maailmaa. Se saa mut tosi hermostuneeks ja myös surullikseksi. Tää kerta kun hyvästelen, tulee olemaan erillainen. Se ei oo sellanen ''moikka, nähään pian''. Tää hyvästeleminen on enemmänkin sellanen ettei tiedä mitä tulevaisuus tuo. En tiiä tuunko näkemään ketään kehen oon täällä tutustunut, koska Uusi-Seelanti on niin kaukana ja matkustaminen on kallista. Mua kans pelottaa, että Suomi ei ookkaan sellanen minkälaisena sen muistan ja kun sinne pääsen alan ikävöimään kovasti Uutta-Seelantia.
Enimmikseen tunnen että oon valmis taas maailmalle. Oon kokenut täällä 9 kuukauden aikana ihan huimasti uusia juttuja ja tutustunut moniin ihmisiin, mutta jotenkin tunnen itteni valmiiksi lähtemään ja saamaan uusia kokemuksia muualta päin maailmaa. Vaikka tuun ikävöimään tätä kaunista maata ja näitä ihmisiä ja oon tosi varma että joskus lennän tänne takaisin, Haluun tehä Tongariro Grossing, Hobitton ilta kiertueen, benjihypyn ja muutenkin näkemään nää ihanat maisemat taas.
Mulla alkaa tänään 2 viikon loma joka kans muistuttaa että lähteminen on ovella, koska suunnitelmat koko lomalle ja loppu kuukaudelle on jo ihan täynnä. Mutta pitää muistaa että vielähän tässä on ihana kuukausi aikaa nauttia vielä Uudesta-Seelannista, ennenkuin palaan kotiin.
Mun vaihto on ollut kyllä yks tosi uskomaton kokemus ja tuun kyllä muistaa sen koko elämäni, mutta jotenkin tää koko 10 kuukautta on tuntunut kuin unelta. Sittenkun oon takas Suomessa niin ''herään'' todellisuuteen. Se unen tunne johtuu jotenkin siitä että en oo vieläkään tajunnu että tää on se mun kauan odotettu vaihtovuosi ja että mä oon täällä kaukana Uudessa-Seelannissa.
Mua vähän jännittää lähteä, mutta samalla oon niin innoissani. En malta oottaa että pääsen taas saunomaan ja syömään ruisleipää. Kaipaan tosi kovasti sitä suomalaista kulttuuria ja huumoria. Kaipaan sitä etten mä oo se 'vaihtari Suomesta' ja että saan vaan olla mä ja että mua kohdellaan muunakin kuin vain ulkomaalaisena. Vaikka mua kohdellaan kuin ulkomaalaista ja välillä aksentille naureskellaan, tunnen silti tosi kotosalta täällä ja tää tuntuu ihanku oisin eläny täällä paljon kauemmin. Mulle on syntynyt täällä se toinen elämä ja arki johon oon 10 kuukauden aikana totutellut ja yhtäkkiä lähen taas pois, joudun hyvästelemään ja lentämään toiselle puolelle maailmaa. Se saa mut tosi hermostuneeks ja myös surullikseksi. Tää kerta kun hyvästelen, tulee olemaan erillainen. Se ei oo sellanen ''moikka, nähään pian''. Tää hyvästeleminen on enemmänkin sellanen ettei tiedä mitä tulevaisuus tuo. En tiiä tuunko näkemään ketään kehen oon täällä tutustunut, koska Uusi-Seelanti on niin kaukana ja matkustaminen on kallista. Mua kans pelottaa, että Suomi ei ookkaan sellanen minkälaisena sen muistan ja kun sinne pääsen alan ikävöimään kovasti Uutta-Seelantia.
Enimmikseen tunnen että oon valmis taas maailmalle. Oon kokenut täällä 9 kuukauden aikana ihan huimasti uusia juttuja ja tutustunut moniin ihmisiin, mutta jotenkin tunnen itteni valmiiksi lähtemään ja saamaan uusia kokemuksia muualta päin maailmaa. Vaikka tuun ikävöimään tätä kaunista maata ja näitä ihmisiä ja oon tosi varma että joskus lennän tänne takaisin, Haluun tehä Tongariro Grossing, Hobitton ilta kiertueen, benjihypyn ja muutenkin näkemään nää ihanat maisemat taas.
Mulla alkaa tänään 2 viikon loma joka kans muistuttaa että lähteminen on ovella, koska suunnitelmat koko lomalle ja loppu kuukaudelle on jo ihan täynnä. Mutta pitää muistaa että vielähän tässä on ihana kuukausi aikaa nauttia vielä Uudesta-Seelannista, ennenkuin palaan kotiin.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
One night Tramping trip
Kuulumisia! Mulla on enää kolme viikkoa koulua + 2 viikon loma ja sitten palaankin jo Suomeen. Tuntuu että lähtö on vielä tosi kaukana, mutta sittenkun koitan tehä suunnitelmia tajuun että kaikki mun viikonloput onkin jo täynnä. Ensviikolla alkaa siis loma ja vietän ensimmäiset 5 päivää Uuden-Seelannin pohjoisimmassa osassa. Siitä sitten pari päivää ja meen kaverin kanssa niiden metsästysmökille pariksi yöksi. Ja siiiitä sitten vielä teen ehkäpä retken Waipukurauhun ja sitten mulla on enää yksi kokonainen viikonloppu ennen lähtöä, jonka vietän patikoimassa. Wohooo! suunnitelmat on kyllä ihan loistavia ja ne kyllä valita
Mä pääsin viimeinkin patikoimaan!! Ihanaa näin 9 kuukauden odotuksen jälkeen. Meidän patikointi retki oli siis la-su, ja sen järjesti koulun tramping group. Sääksi oltiin luvattu kaatosadetta, mutta meijän kahenpäivän patikoimis sää oli kyllä aika mahtava. Ei satanut, eikä paistanut.
Lauantai.
Lähdettiin aamu 11 aikaan Mount Holdsworth:in telttailu alueelta kapuamaan Rocky lookout:lle. Se oli sellanen mukava yli tunnin kävely ylämäkeä rinkan kanssa. Kyllä se alku innostus alkoi jo vähän laskemaan kun hikoili silmät päästä ja tuntui että ei henkeä saa. Rocky lookout:illa pidettiin pieni hengähdystauko ja sitten meijän ryhmäläiset jakaantu niin että mä ja Alena käveltiin häntä päässä ohjaajien kanssa. Ekan päivän kävely oli enimmikseen loivia, pitkiä ylämäkiä ja sitten jyrkkiä pitkiä alamäkia. Molemmat aika uuvuttavia. Nautin kyllä joka hetkestä vaikka välillä mietin että mihin mä oon lähtenyt mukaan. Kävely kaiken kaikkiaan kesti noi 6 tuntia, jonka aikana kuultiin hirvien huutoja, ylititettiin monia riippusiltoja ja ihailtiin maisemia. Saavuttiin 5 aikaan meijän mökille, jossa yöpyi muita vaeltajia ja myös metsästäjiä. Vietetiin pari tuntia Alenan kanssa joella peseytymässä ja nautittiin maisemasta. Kun ilta hämärtyi istuskeltiin nuotion ääressä ja katseltiin tähtitaivasta (en oo koskaan nähny niin paljon tähtiä.) Vietettiin kans aikaa joella, jossa näin ekaa kertaa elämässäni opossumin! Meijän mökissä palo koko illan ihana kynttilä- ja takkatulen valo, joten kyllä iltapalan jälkeen uni maittoi mukavasti.
Sunnuntai
Heräsin ennen seitsemää ja rupesin suoraan valmistautumaan lähtemiseen. Mulla oli aika mukava uneton yö, kun ei ollut tyynyä ja koira ulisi ikkunan vieressä. Aamupalan ja pakkailun jälkeen lähettiin kävelemään meijän määränpäähän: Waiohine Gorge. Tänä päivänä käveltiin kaikki yhdessä jonossa. Alotettiin ylittämällä iso pelto alue, joka oli kyllä ihan uskomottamon näköinen! Sitten käveltiin osa matkasta joen vieressä ja osa käveltiin keskellä metsää. Me jopa eksyttiin jonka takia käveltiin noin 20 minuuttia jyrkkää pusikkomaista ylämäkeä ylös ja sitten joudutiin kavuta sieltä alas takaisin tielle. Mulle sanottiin että sunnuntain kävely ois paljon helpompi kuin lauantain, mutta oon kyllä iha eri mieltä. Meijän ''tie'' oli pieni ohut polku, joka kipusi tosi korkeelle ja jouduttiin lähes kiipeämään ( välillä jouduttiinkin). Sitten välillä oli taas ihanaa tasaista polkua jonka vieressä oli hurja pudotus alas ja sitten taas alas jyrkkää polkua jonka päällysti märät lehdet ja puunjuuret. Tätä jatkui meijän koko 4-5 tunnin kävely. Vaikka tie oli tosi haastava, nautin kyllä joka hetkestä, koska pystyin haastamaan itteni ja huomasin että osaan olla vahva kun sitä vaaditaan.
Kun päästiin Waiohine Gorge:lle, huomattiin, että meijän koulukyyti on myöhässä. Muut oli lähteny jo kotiin kun mä, Alena, pari muuta opiskelijaa ja pari opettajaa jouduttiin kävelemään noin 4 kilometriä hakemaan signaalia. Huhhuh...Sen jälkeen oli kyllä ihana päästä kotiin suihkuun ja rentouttamaan lihaksia.
video: video otettiin Alenan goprolla. Videossa kaikki näyttää helpolta ja kivalta, mutta ei voitu pitää kameroita samalla kun kiivettiin ;)
Mä pääsin viimeinkin patikoimaan!! Ihanaa näin 9 kuukauden odotuksen jälkeen. Meidän patikointi retki oli siis la-su, ja sen järjesti koulun tramping group. Sääksi oltiin luvattu kaatosadetta, mutta meijän kahenpäivän patikoimis sää oli kyllä aika mahtava. Ei satanut, eikä paistanut.
Lauantai.
Lähdettiin aamu 11 aikaan Mount Holdsworth:in telttailu alueelta kapuamaan Rocky lookout:lle. Se oli sellanen mukava yli tunnin kävely ylämäkeä rinkan kanssa. Kyllä se alku innostus alkoi jo vähän laskemaan kun hikoili silmät päästä ja tuntui että ei henkeä saa. Rocky lookout:illa pidettiin pieni hengähdystauko ja sitten meijän ryhmäläiset jakaantu niin että mä ja Alena käveltiin häntä päässä ohjaajien kanssa. Ekan päivän kävely oli enimmikseen loivia, pitkiä ylämäkiä ja sitten jyrkkiä pitkiä alamäkia. Molemmat aika uuvuttavia. Nautin kyllä joka hetkestä vaikka välillä mietin että mihin mä oon lähtenyt mukaan. Kävely kaiken kaikkiaan kesti noi 6 tuntia, jonka aikana kuultiin hirvien huutoja, ylititettiin monia riippusiltoja ja ihailtiin maisemia. Saavuttiin 5 aikaan meijän mökille, jossa yöpyi muita vaeltajia ja myös metsästäjiä. Vietetiin pari tuntia Alenan kanssa joella peseytymässä ja nautittiin maisemasta. Kun ilta hämärtyi istuskeltiin nuotion ääressä ja katseltiin tähtitaivasta (en oo koskaan nähny niin paljon tähtiä.) Vietettiin kans aikaa joella, jossa näin ekaa kertaa elämässäni opossumin! Meijän mökissä palo koko illan ihana kynttilä- ja takkatulen valo, joten kyllä iltapalan jälkeen uni maittoi mukavasti.
Sunnuntai
Heräsin ennen seitsemää ja rupesin suoraan valmistautumaan lähtemiseen. Mulla oli aika mukava uneton yö, kun ei ollut tyynyä ja koira ulisi ikkunan vieressä. Aamupalan ja pakkailun jälkeen lähettiin kävelemään meijän määränpäähän: Waiohine Gorge. Tänä päivänä käveltiin kaikki yhdessä jonossa. Alotettiin ylittämällä iso pelto alue, joka oli kyllä ihan uskomottamon näköinen! Sitten käveltiin osa matkasta joen vieressä ja osa käveltiin keskellä metsää. Me jopa eksyttiin jonka takia käveltiin noin 20 minuuttia jyrkkää pusikkomaista ylämäkeä ylös ja sitten joudutiin kavuta sieltä alas takaisin tielle. Mulle sanottiin että sunnuntain kävely ois paljon helpompi kuin lauantain, mutta oon kyllä iha eri mieltä. Meijän ''tie'' oli pieni ohut polku, joka kipusi tosi korkeelle ja jouduttiin lähes kiipeämään ( välillä jouduttiinkin). Sitten välillä oli taas ihanaa tasaista polkua jonka vieressä oli hurja pudotus alas ja sitten taas alas jyrkkää polkua jonka päällysti märät lehdet ja puunjuuret. Tätä jatkui meijän koko 4-5 tunnin kävely. Vaikka tie oli tosi haastava, nautin kyllä joka hetkestä, koska pystyin haastamaan itteni ja huomasin että osaan olla vahva kun sitä vaaditaan.
Kun päästiin Waiohine Gorge:lle, huomattiin, että meijän koulukyyti on myöhässä. Muut oli lähteny jo kotiin kun mä, Alena, pari muuta opiskelijaa ja pari opettajaa jouduttiin kävelemään noin 4 kilometriä hakemaan signaalia. Huhhuh...Sen jälkeen oli kyllä ihana päästä kotiin suihkuun ja rentouttamaan lihaksia.
video: video otettiin Alenan goprolla. Videossa kaikki näyttää helpolta ja kivalta, mutta ei voitu pitää kameroita samalla kun kiivettiin ;)
 |
| Rocky lookout |
 |
| @Alena |
 |
| @Alena |
 |
| aamu maisema |
 |
| @Alena |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)